Sähköautobusiness kovassa nousussa


Sähkö Tele Valo AV 2018 -messuilla Rexelin osastolla esiteltiin mm. ratkaisujamme sähköauton älykkääseen lataamiseen.
Lue Rexel Pro 3/2017 numerossa ilmestynyt edelleen ajankohtainen artikkeli aiheeseen liittyen:

 

SÄHKÖAUTOBUSINESS ON KOVASSA NOUSUSSA – latausasemia tarvitaan lisää


Sähköautot eivät ole enää marginaalissa, vaan yleistyvät kovaa vauhtia. Luonnollisesti myös latausasemia tarvitaan koko ajan lisää.
Rexelin kautta urakoitsijat saavat latausasemat sekä tarvittavat neuvot erilaisiin tarpeisiin.

– Kuuden vuoden aikana on tapahtunut selkeä asennemuutos. Näköpiirissä on bisneksen selkeä kasvu. Sähköautojen latausasemat sopivat hyvin Rexelin energiatehokkuuteen tähtäävään tuotevalikoimaan, johon kuuluvat myös esimerkiksi aurinkopaneelit ja energiatehokkaat valaistukset, hän sanoo.

Myös kiinteistöjen omistajat ja sähkösuunnittelijat ovat heränneet tilanteeseen, sillä viimeiset kolme vuotta sähköautojen
määrän kasvuon ollut suorastaan nousukiitoista. Latauspisteisiin kannattaakin varautua jo rakennusvaiheessa tai saneerausvaiheessa
sopivin kaapelein, sillä asia tulee varmasti eteen viimeistään viiden vuoden sisällä. Kyseessä on globaali trendi, ja Suomen hallituksen tavoitteena on, että teillämme liikkuu 250 000 sähköautoa vuoteen 2030 mennessä.

 

Investointitukea tarjolla 

– Kannattaa toimia nyt ja hyödyntää myös mahdollinen investointituki, jota on lähes viisi miljoonaa euroa vuosille 2017–2019. Infran kehittyminen rohkaisee ihmisiä hankkimaan sähköautoja ja mahdollistaa tavoitteen toteutumisen, Kukkonen sanoo.

Tukea voi saada 30–35 prosenttia julkisen latauksen investoinnista, sisältäen latausaseman, suunnittelun ja urakoinnin. Työ- ja elinkeinoministeriön tavoitteena on sysätä liikkeelle noin 15 miljoonan euron investoinnit ja kolminkertaistaa nykyinen julkinen latausverkosto kahden vuoden kuluessa (Lisätietoja: www.lataustuki.fi).

– Esimerkiksi Oslossa on jo määrätty ajankohtia, jolloin dieselillä ei saa ajaa. Sähköauto on päästötön ratkaisu, Kukkonen muistuttaa.

– Meillä on Rexelissä laajenemassa alueellinen organisaatio, jonka myyjiä koulutetaan latausasemien myynnin osaajiksi. Koko Suomen kattava organisaatio toimii ketteränä kumppanina urakoitsijoille ja sähkösuunnittelijoille missä päin tahansa. Tukea, neuvontaa
ja koulutusta on tarjolla tarpeen mukaan, Kukkonen lupaa.


Asiakas arvostaa neuvoja

Rexelin valikoimassa on sekä peruslatauspisteitä että niin sanottuja teholatausasemia. Tämän päivän latausratkaisut ovat älykkäitä sähkölatauspisteitä, joissa on monipuoliset taustajärjestelmät, kuten tehonsäädöt ja automaattinen laskutus. Tällainen asema sopii muun muassa yritysten tai kerrostalojen käyttöön.

– Tällaisiin asemiin ollaan siirtymässä enenevissä määrin. Ilmainen sähköautojen lataus alkaa olla ylipäänsä taakse jäänyttä, Kukkonen sanoo. 

Sähköauton lataaminen kotitalouspistorasiasta ei kannata, sillä siihen voi liittyä paloturvallisuusriski, koska normaali pistorasia ei ole tarkoitettu sähköauton jatkuvaan lataamiseen.

– Tämä ei ole aina asiakkailla tiedossa ja siitä kannattaa heitä ohjeistaa, hän sanoo.

 


Teksti Jenni Manninen                                                     REXEL PRO | nro 3/2017

- - -

 

Lisätietoja:
Hannu Kukkonen 
hannu.kukkonen@rexel.fi